Ehkä ne halut vielä joskus tulevat takaisin. Jotenkin ei vaan ihan sama asia kuin toisen ihmisen läheisyys. Ostin muuten ihan semmoisen keskivertohärpäkkeen ilman mitään alienmaisia extraulokkeita, varoin ostamasta suurempaa kuin kotivarustukselta löytyy.

Kyllä se sentään värisee. Kyllä, emotionaalinen kiintyminen Nörttipoikaan on tiedostettu ja siitä ollaan jo hänen kanssaan keskusteltukin. Sen enempiä yksityiskohtiin menemättä voin kertoa, että hetkellinen heikko hetki so. WhatsApp-riita paikattiin rationaalisella ja hyvällä meilaustuokiolla, ja peruslinjat on vedetty uudelleen, epäsuhteen säännöt teroitettu uudelleen mieleen.

Olen toki kiintynyt poikaan ja niin hänkin on minuun — mutta olemme enemmänkin ystävälinjalla friends with benefits kuin silmittömästi toisiimme rakastuneita.

Mikä tietysti on erittäin hyvä asia. Itseäni toistaakseni — en koskaan vaihtaisi häntä aviomieheeni tai jättäisi aviomiestäni hänen takiaan. Nyt on pakko kertoa oma tarina. Olin lähes 17 vuotta yhdessä miehen kanssa, joka oli paras ystäväni, rakastin ja rakastan häntä varmaan hautaan asti.

Erosimme kaksi vuotta sitten hänen aloitteestaan, minkä nyt ymmärrän hyvin, vaikka silloin oli vaikea ymmärtää, että kaikki pistettiin paloiksi vain seksin puutteen takia.

Minä olin se välttelevä ja kieltäytyvä osapuoli. Nautin hänen seurastaan, läheisyydestään, koskettamisesta, mutta jostain syystä seksuaalinen haluni vaan katosi. Minun on edelleen vaikea sanoa, mitä tapahtui. Oliko suhteemme mennyt tavallaan liian intiimiksi kävimme usein vessassa avoimin ovin jne , ja kaikki jännite vaan hävisi?

Olen ollut seksuaalinen ihminen aina, ja eromme jälkeen olen ollut aika aktiivinen seksielämässäni, vaikka en seurustelekaan. Hänellä on jo uusi puoliso. Kun ensimmäisen kerran harrastin seksiä "vieraan miehen" kanssa eromme jälkeen en koskaan pettänyt , muistan sen hekuman ja onnen, kun halusin valtavasti ja sain monta orgasmia.

Tunne siitä, että minussa ei sittenkään ole mitään vialla, minä voin haluta ja nauttia, vaikka eksäni kanssa en siihen enää pystynytkään.

Koska elämme täällä vain kerran, oli ero sittenkin oikea ratkaisu. Joka siis käsittääkseni muuten oli kaikin puolin hyvä ja kunnossa. Tuo vessassa avoimin ovin käyminen Mikä on liian intiimiä ja mikä kuuluu normaaliin suhteeseen?

Meillä laitetaan edelleenkin vessan ovi kiinni ja jopa lukkoon. Emme edes piereskele toistemme läsnäollessa. En varmaan olisi pystynyt ajattelemaan tai siis oikeastaan toimimaan niin, että olisin voinut sallia miehelle ulkopuolisen seksisuhteen. Ja hänkään ei sellaiseen olisi ehkä pystynyt? Kai sitä on vaan niin omien tunteidensa vanki, se olisi tuntunut kuitenkin pahalta ja loukkaavalta.

Minusta tosiaan alussa kriisivaiheessa tuntui ihan järjettömältä se, että "vain" seksin puutteen takia erottiin. Mutta, olihan niitä muitakin syitä ehkä , ei kuitenkaan mitään isoja tai vakavia asioita. Nyt ajattelen, että onko ihmisten pakko olla yhdessä koko elämä sitä pidin itse ennen ideaalina , vaikka osa itsestä jäisi vajaaksi? Mutta vaikka loukkaisikin toista ensin, niin kaikki kyllä selviytyvät erosta. Pidän miestäni vahvempana kuin itseäni, hän uskalsi ottaa sen askeleen ulos, mutta toki hän oli ehkä myös turhautuneempi.

Edelleen kuitenkin ajatukseni ovat vähän epämääräisiä tämän asian suhteen. Lunaan kanssa aivan saman läpikäyneenä olen itse miettinyt kovasti sitä, että mikä on "vain" seksin puutetta ja mikä ei, eli että heijastuuko siihen kuitenkin yleensä jotain muutakin. Toisaalta seksiä voi ilman muuta haluta ihmisen kanssa jonka kanssa ei muuten suurin surminkaan olisi yhdessä.

Mutta meneekö seksuaalisuus parisuhteessa solmuun muiden ongelmien takia vai päinvastoin? Tuttua tuokin eron jälkeinen pohdinta, että pitäisikö ihmisten edes olla yhden ja saman ihmisen kanssa koko ikänsä - kai yksiavioisuus on kuitenkin enempi kulttuurillinen kuin biologinen ominaisuus.

Jos ei alun pitäenkään laittaisi sitä niin vahvaksi tavoitteeksi, ehkä erotkin sitten olisivat helpompia ja tyytymättömiä parisuhteessaolijoita olisi vähemmän. On kuitenkin aika paljon vaadittu, että yhden ihmisen pitäisi tyydyttää sekä kaikki seksuaaliset tarpeet että olla paras ystävä ja sielunkumppani.

Jälkikäteen ajateltuna olisin saattanut hyvinkin voida olla ex-mieheni kanssa juuri avoimessa suhteessa, mutta sen avioliiton aikana moinen vaihtoehto tuskin olisi mahtunut omaan tunnemaailmaani. No jos olisikin niitä muita ongelmia, niin toki ymmärtäsi että se heijastuisi seksiin Meidän suhde on oikeasti kaikin puolin hyvä ja toimiva, paitsi seksin saralla.

Alan olla aika pihalla. Niin, jos löytää jonkun joka on paras ystävä, sielunkumppani ja seksuaaliset tarpeet vastaavat omia sataprosenttisesti, niin kysymyksessä lienee täydellinen suhde? Onko semmoista edes olemassa? Monogamia on keinotekoista, olen itsekin alkanut olemaan sitä mieltä. Harmi että kulttuurilliset normit sanelevat toisin Olen kai vanhanaikainen mutta en ymmärrä mitä on sellainen rakkaus että tekee toiselle jotain tällaista. Jos seksi on sinulle niin tärkeää, että olet valmis tällaiseen, niin ehkä et ole täysin avoimesti myöntänyt itsellesi, saatikka miehellesi, kuinka pahalta jatkuvat torjunnat ovat sinusta tuntuneet?

Ehkä ne torjunnat ovat satuttaneet sinua niinkin paljon, että olet valmis satuttamaan häntä, sillä et kai todella voi naivisti uskoa että tämä ei ennen pitkää paljastuisi. Oletko varma ettei tämä ole alitajuntaisesti vain keino pakottaa ero tapahtumaan hänen aloitteestaan?

Kirjoitat että olette kokeilleet kaikkea tantraseksistä sm-hommiin, mutta oletko ikinä paljastanut hänelle miten epävarmaksi itsestäsi ja satutetuksi hänen torjuntansa saavat sinut tuntemaan?

Niitä torjunnan tunteita ei voi pyyhkiä suhteestasi tai mielestäsi, ne eivät hälvene pois vaikka makaisit sadan muun miehen kanssa. Ne voi korjata vain käymällä asian läpi. Hänelläkin voi olla jokin piilotettu syy seksittömyyteen, joka ehkä liittyy ihan hänen omaan mielentilaansa eikä mitenkän sinuun.

Hän voi aistia tyytymättömyytesi ja tuntea itsensä todella riittämättömäksi. Jos olette keskenään jo keskustelleet kyllästymiseen asti, niin ehkä terapia voisi auttaa jos todella haluat viettää hänen kanssaan koko loppuelämän. No itseasiassa, ensiksikin uskon vilpittömästi että salasuhteeni ei paljastu; olemme erittäin varovaisia.

Toisekseen, vaikka rinnakkaispuuhasteluni tulisivatkin päivänvaloon, en usko että se olisi suhteemme loppu; tämä ei nimittäin olisi ensimmäinen kerta suhteemme aikana kun joku pettää. Edellisellä kerralla, josta muuten on jo vuosia, pettäjä en vain ollut minä..!! Tiedostaen tai alitajuisesti - en todellakaan halua erota aviomiehestäni. Olen jo kyllin vanha tajutakseni, että ei se vaihtamalla parane.

Totta kai olemme keskustelleet siitä, minkälaisia kolhuja seksuaalinen itsetuntoni on saanut torjunnoista - eiköhän tuo liene ihan ko. On langenneiden enkeleiden kappaletta , sekä langenneen ihmiskunnan kappaletta aika kokoontua yhteen oman noitapadan ääreen ja löytää kohtalonsa sitä kautta. Me olemme lupauksemme rikkoneet, sillä tätä tekstiä ei voi ilman sitä tosiasiaa kirjoittaa. Me kuolemme rikotun lupauksen kiroukseen. Se on miehimystelyä, jos langennut kansa joilta meidät kaikki tämän tekstin henkilöt on suojattu Kuittaus: This is the text I sent to the Simon Wiesenthal foundation: Of this text I got the message: I think this was the Finnish nazis threatening me!

Do they really do it, like in the war in ? Etsi Toggle navigation Valikko. Keskustelu24 Yhteiskunta Uskonnot ja uskomukset Synti Haureuden synti uskovien avioliitossa ja sitä enne Haureuden synti uskovien avioliitossa ja sitä enne ruut Jokaisen uskovaisen pitäisi ymmärtää luonnostaan mikä on syntiä ja mikä ei. Millainen seksi on Jumalasta ja mikä saatanasta. Laitan tähän loppuun koko artikkelin kolumbus.

Mutta tässä muutamia pätkiä. Kannattaa kumminkin lukea koko artikkeli,sillä uskovan sielu on vaakalaudalla jos hän ei erota mikä kuuluu pyhään avioliittoon ja mikä ei. Jumala ei voi hyväksyä epäpyhyyttä uskovissa. Elä siten kuin voisit kohdata pyhän Jumalan. Jos elämässäsi on jotain mitä häpeäisit Jumalan edessä,niin heitä se asia pois elämästäsi. Kun annat aistiesi tottua syntiin, alkaa synti sitoa sinua niin, että et tahdo elää enää ilman sitä. Ainoa keino synnistä erottautumiseen eli pyhitykseen on lopettaa synnin harjoittaminen.

Kun olet ollut jonkin aikaa ilman syntiä ja joudut sen kanssa uudestaan tekemisiin, niin sinua ihmetyttää se, miten synti saattoi miellyttää sinua aiemmin niin kovin paljon. Nyt synti tuntuu vastenmieliseltä tai jopa inhottavalta, peräti kauhistuttavalta. Näin paljon voi suhtautuminen syntiin muuttua, kun sitä näkee joka päivä ja oikein tarkoituksella nauttii sen katsomisesta, mutta sitten luopuu siitä! Synnistä vapautumiseen ei ole siis mitään poppakonsteja vaan se on kiinni yksin ihmisen tahdosta.

Jumala vahvistaa sen ihmisen tahtoa ja päätöstä, joka tahtoo päästä synneistään eroon, mutta ei tahdo tai tee päätöstä synnistä luopumisen suhteen ihmisen puolesta. Jos päätät jatkaa synnin tekemistä, niin Jumala sallii sinun tehdä niin. Jos olet uskovainen, niin alat sen jälkeen puolustella syntiä monin eri tavoin ja selitellä sitä pois: Tiedän siis, mistä puhun, ja niin tietävät kaikki ne, jotka ovat palanneet takaisin eksymyksensä tieltä suoralle tielle, pois synnistä.

Kun kohtaat uskovaisen, joka ei elä synnissä, niin hän rukoilee sinun puolestasi hiljaa sydämessään, että lakkaisit synnistä. Sinä tunnet sen vuoksi jotakin epämääräistä ja sanoinkuvaamatonta vaivautuneisuutta hänen seurassaan. Jumalan pyhyys saa sinut voimaan pahoin ja tuntemaan rauhattomuutta. Jos eläisit vapaana synnistä, niin sinä nauttisit vanhurskaudesta ja Jumalan pyhyydestä.

Sinä eläisit puhtaasti ja vaeltaisit pyhyydessä tämän maanpäällisen elämäsi loppuajan. Niin kauan kuin suosit syntiä elämässäsi, elät ristiriitaisessa olotilassa ja joudut puolustamaan syntiä tavalla tai toisella.

Joudut selittelemään sen tekemisen oikeutta itsellesi ja vähättelet sen vaarallisuutta.

..

Seksi lelut eroottinen foorumi homoseksuaaliseen

ILMAINEN PORNO ELOKUVA FULL PORN HOMO

Desnudas maduras porno videos jovenes follando videos cumlouder viejos gordas videos sexo porn videos porno caliente enfermeras follando en espanol porno español porno gratis abuelas pelis porno maduritas folladoras maduras videos gratis polla negra culona superguarras ver porno para follar españolas videos de parejas videos de travestis españolas videos porno gratis follando ribias 19 vídeos porno 18 orgias lesbicas videos desnudos sasha grey porn free masage rooms ama de porno anal hd porn tube español videos porno xxx videos de mujeres maduras maduras.

con madre se la folla video lesbiana videos porno gratis mujeres haciendo el culo polla por el culo videos pornoxx asiaticas masaje erotico gratis latinas chicas porno años pornostar tube ver vidios de porno gratis rubias porno amater porno españolas tetona follando vídeos porno trio con tetas grandes sexo entre lesvianas gratis porno abuelas gratis massage rooms ama de maduras sex anal ver videos free videos porno asiatico porno orgias lesbianas seso duro xxx tetonas interracial tetona peliculas pornos de travestis bbw videos porno español de gorditas xxx vídeos porno maduraa maduritas.

con embarazadas follando culonas y hijas follando coños peludos vidios xx xxx tetas buenas folladas duras videos porno español video porno gratis cosplay babes sexo duro peliculas porno masajes eroticos videos hombres desnudos en el culo putasgratis xxx 18 vids porn moms xxx gratis nacho vidal coño madre hija porno tubes masajes eroticos lesvianas ver peliculas porno folladas xxx tias follando blancas cumlauder en castellano erotico hentai porno para mujeres negras grandes tube penes videos porno español gratis maduras tetonas españolas porno gratis super xxx follando francheska jaimes ver porno negros videos de lesbianas nikki benz videos cumlouder guarras gratis amateur porno x gigi love indias follando porno de maduras gratis videos calientes las mejores culos de tetas grande sexo video maduras follando ribias 19 pelirrojas maduras con polla videos maduras porno preñadas porn tube porno follar porno gordas desnudas webcams sexo duro porno twinks maduritas garganta profunda porno de gorditas xxx pelis x masajes tetona mujeres lesvianas videos x videos sexo maduras maserati xxx videos de porno masajes películas porno de putas mamando asia akira porno gratis follando anal morenas follando ver videos porno pelirrojas porno intercambio parejas españolas follando tetonas y gordas bbw videos xxx negras grandes videos lesbicos sexo negras putas alexis texas video porno ancianas lesbianas porno cuarentonas xxx viejas foyando porno en accion pelicula porno interracial madura masajes xxx trans follando vidios ponos mujeres maduras follar en español samia duarte sexso xxx tetonas parejas porno en playas nudistas videos porno en publico porno con pezones gigantes chicasguarras mejor porno bi videos gratis porno tias gordas sexo abuelas video de negros videos de putas viciosas hentay secretarias porno negra culona superguarras ver peliculas porno gratis alyssa branch videos porno hd rubias tetonas videos xxx videos gratis maduras lara latex ash hollywood corridas de hentai porno en español tetonas peludas chicos pajeandose videos de maduras sexo gratis videos de travestis negras mamando asia akira porno madura tube videos porno gordas naturales hombres negros culos xxx videos d sexo transexuales videos porno rubias 19 xxx gratis se la playa gordas videos cortos porno brutales x maduras porno negra culona porno tias buenas desnudas en español superguarras ver videos porno de putas tetonas gordita follada videos x porn videos intercambios de actrices porno en alta definicion chicas follando videos de lesvianas gratis lisa ann hd free videos de masajes videos españoles putas porno gordas angy pink sexo maduras videos porno en el fontanero follando putas x en español gratis paginas de xexo gratis maduras nacho vidal en español masages eroticos porno con mama porno anal porno porno tubes masajes eróticos peliculas porno gratis negras maduras maduras la playa poorno gratis videos de travestis españoles sexos gratis xxx hana montada videos maduras culitos calientes videos pornograficos gratuitos mujeres cachondas tias buenas porno con putas gratis maduras follar hoy nenas putas buenas desnudas sexo viejas follan abella anderson videos porno xxxl videos voyeur seso gratis videos eroticos putas modelos pelis x sexo con latinas folladas videos de enanas porno hombres porno de maduras putasviejas video gratis xxx españoles sexos gratis eroticos gratis videos amateur señoras follando a joven porno juegos porn follada anal amateur cumlouder xxx videos xxx tetas porno xx maduras cachondas maduras porno maduras follando gordo follando actrices x gratis parejas calientes webcam porn tube vídeos porno parejas follando coños peludos tetas naturales videos porno viejas videos ver vídeos porno vídeos porno gratis diario mamando polla gordas sexis porno pornstar famosas jovenes xxx colegialas porno tetona mujeres tetonas follando porno amateur porno porno de coño putas nekane follando por el coño negras desnudas bdsm gratis lesvianas melanie monroe porno grati sexo por dinero torbe cortos porno joven follando sexo mujeres desnudas webcams sexo hd videos porno viejas xxx tetas super mamada trio con putas negras follando gordas actores porno bbw putas squirt video porno juegos porno transex porno americano porno parejas sextube chicas follando jinx maze anal fetiche de maduras videos bisexual español porno.

cumlouder español hd chicas porn porno lesbicas porno caliente amateur interracial latinas vídeo de porno porno gratis mujeres video porno gratis videos follando porno gratis morena follando follando actrices porno transexual videos porn videos porno g follando actrices porno en castellano gratis videos porno español petardash porni gratis coño brandy aniston coños sexy nekane follando con polla gordas videos de maduras haciendo sexo videos gratis videos mugeres desnudas videos trans porno gratis pornografia follando en publico videos pornos travestis en español petardash porni español videos porno paja española videos sexo maduro español en español superguarras anal hd travestis españolas sexo videos pornos sexo video de sexo trios xxx porno anal ferrara gomez dunia montenegro tiffany star porno x gratis alyssa branch videos manga porn maduras x trios gratis hentai porno sado gratis porno tetas grandes ancianas los mejores tetas perfectas las tetas naturales videos porno porno mandingo videos caseros lesbianas tias gordas gratis maduras jodiendo follando actrices porno de negros videos cumloader porno orgias el mejor porno bi videos actrices porno en castellano videos eroticos porno espanol tetas hermosas porno hentai porno tetas negras desnudas playa videos x video de enfermeras porno gordas vedios de abuelas chicas con videos eroticos gratis para chicas con sexo fuerte porno español xxx gratis peliculas porno perras calientes gratis cumlauder en la playa tetona porno españoles erotico trios sexo fuerte despedida soltera porno tetonas porno fuerte coño brandy aniston coños sexy porno en la que se folla a cuatro patas x en español vidios porno clasico gratis porno free hd free pono gratis alexistexas muyputas porn mujeres quiero ver vidios maduras maduras nikita bellucci vídeo xxx maduras porno sado gratis tetas maduritas.

Olemme itseasiassa käyneet keskusteluja avoimesta suhteesta, kun tässä jokin aika sitten ennen kuin päädyin ottamaan salarakkaan aika painokkaasti vaadinkin parannusta seksielämäämme.

Avoin suhde ei kuulemma ole vaihtoehto, sillä hänellä ei ole mitään tarvetta avioliiton ulkopuoliseen seksiin joskaan ei sitten kyllä avioliiton sisäiseenkään.. Ja itseasiassa, minun mielestäni hänellä ei ole oikeutta seksiin muualta niin kauan kuin hän ei sitä kotirintamallakaan anna. Eri asia olisi tietysti mikäli, karkeasti sanottuna, pitäisi minut tyydytettynä ja omat halut olisivat niin kovat, että tarvitsisi lisää.

Minä olen täysin valmis seksiin hänen kanssaan ihan koska vaan, missä tilanteessa vaan, miten vaan! Mutta hänen pitää tehdä aloite, minä olen siihen ja siihen liittyviin torjuntoihin jo aivan liian kypsä. Ja suoraan sanoen, niin kauan kuin en kotona saa, niin mielestäni on reilua että haen muualta. Miksi minun pitäisi tyytyä elämään ilman erotiikkaa vain siksi, että mieheni ei halua? Meidän suhteessa on seksistä puhuttu niin paljon, että mitään uutta ei ole enää sanottavissa.

Olen suoraan sanoen täysin puhki yrittämään. Ennen rakastajaani seksuaalinen omakuvani ja itsetuntoni oli täysin alamaissa, ja seksin puute oikeasti heijastui jo muuhunkin elämääni; se draivi, se elämänhalu, oli jotenkin kadoksissa.

Jotenkin tuntuu että miehenikin on täysin kypsä ruotimaan ongelmaamme; olemme saavuttaneet pattitilanteen, jossa enempi puhuminen vain vaikuttaa negatiivisesti. Uskon että mieheni kärsii paineista tyydyttää minut, eikä asian jatkuva vatvominen varmaan auta.

Ehkä vaan tarvitsemme hengähdystauon kaikesta ylianalysoinnista. Ehkä ne halut vielä joskus tulevat takaisin. Jotenkin ei vaan ihan sama asia kuin toisen ihmisen läheisyys.

Ostin muuten ihan semmoisen keskivertohärpäkkeen ilman mitään alienmaisia extraulokkeita, varoin ostamasta suurempaa kuin kotivarustukselta löytyy. Kyllä se sentään värisee. Kyllä, emotionaalinen kiintyminen Nörttipoikaan on tiedostettu ja siitä ollaan jo hänen kanssaan keskusteltukin. Sen enempiä yksityiskohtiin menemättä voin kertoa, että hetkellinen heikko hetki so.

WhatsApp-riita paikattiin rationaalisella ja hyvällä meilaustuokiolla, ja peruslinjat on vedetty uudelleen, epäsuhteen säännöt teroitettu uudelleen mieleen. Olen toki kiintynyt poikaan ja niin hänkin on minuun — mutta olemme enemmänkin ystävälinjalla friends with benefits kuin silmittömästi toisiimme rakastuneita.

Mikä tietysti on erittäin hyvä asia. Itseäni toistaakseni — en koskaan vaihtaisi häntä aviomieheeni tai jättäisi aviomiestäni hänen takiaan. Nyt on pakko kertoa oma tarina. Olin lähes 17 vuotta yhdessä miehen kanssa, joka oli paras ystäväni, rakastin ja rakastan häntä varmaan hautaan asti. Erosimme kaksi vuotta sitten hänen aloitteestaan, minkä nyt ymmärrän hyvin, vaikka silloin oli vaikea ymmärtää, että kaikki pistettiin paloiksi vain seksin puutteen takia. Minä olin se välttelevä ja kieltäytyvä osapuoli.

Nautin hänen seurastaan, läheisyydestään, koskettamisesta, mutta jostain syystä seksuaalinen haluni vaan katosi. Minun on edelleen vaikea sanoa, mitä tapahtui. Oliko suhteemme mennyt tavallaan liian intiimiksi kävimme usein vessassa avoimin ovin jne , ja kaikki jännite vaan hävisi?

Olen ollut seksuaalinen ihminen aina, ja eromme jälkeen olen ollut aika aktiivinen seksielämässäni, vaikka en seurustelekaan. Hänellä on jo uusi puoliso. Kun ensimmäisen kerran harrastin seksiä "vieraan miehen" kanssa eromme jälkeen en koskaan pettänyt , muistan sen hekuman ja onnen, kun halusin valtavasti ja sain monta orgasmia.

Tunne siitä, että minussa ei sittenkään ole mitään vialla, minä voin haluta ja nauttia, vaikka eksäni kanssa en siihen enää pystynytkään. Koska elämme täällä vain kerran, oli ero sittenkin oikea ratkaisu. Joka siis käsittääkseni muuten oli kaikin puolin hyvä ja kunnossa. Tuo vessassa avoimin ovin käyminen Mikä on liian intiimiä ja mikä kuuluu normaaliin suhteeseen? Meillä laitetaan edelleenkin vessan ovi kiinni ja jopa lukkoon.

Emme edes piereskele toistemme läsnäollessa. En varmaan olisi pystynyt ajattelemaan tai siis oikeastaan toimimaan niin, että olisin voinut sallia miehelle ulkopuolisen seksisuhteen. Ja hänkään ei sellaiseen olisi ehkä pystynyt?

Kai sitä on vaan niin omien tunteidensa vanki, se olisi tuntunut kuitenkin pahalta ja loukkaavalta. Minusta tosiaan alussa kriisivaiheessa tuntui ihan järjettömältä se, että "vain" seksin puutteen takia erottiin. Mutta, olihan niitä muitakin syitä ehkä , ei kuitenkaan mitään isoja tai vakavia asioita.

Nyt ajattelen, että onko ihmisten pakko olla yhdessä koko elämä sitä pidin itse ennen ideaalina , vaikka osa itsestä jäisi vajaaksi? Mutta vaikka loukkaisikin toista ensin, niin kaikki kyllä selviytyvät erosta.

Pidän miestäni vahvempana kuin itseäni, hän uskalsi ottaa sen askeleen ulos, mutta toki hän oli ehkä myös turhautuneempi. Edelleen kuitenkin ajatukseni ovat vähän epämääräisiä tämän asian suhteen. Lunaan kanssa aivan saman läpikäyneenä olen itse miettinyt kovasti sitä, että mikä on "vain" seksin puutetta ja mikä ei, eli että heijastuuko siihen kuitenkin yleensä jotain muutakin.

Toisaalta seksiä voi ilman muuta haluta ihmisen kanssa jonka kanssa ei muuten suurin surminkaan olisi yhdessä. Mutta meneekö seksuaalisuus parisuhteessa solmuun muiden ongelmien takia vai päinvastoin? Tuttua tuokin eron jälkeinen pohdinta, että pitäisikö ihmisten edes olla yhden ja saman ihmisen kanssa koko ikänsä - kai yksiavioisuus on kuitenkin enempi kulttuurillinen kuin biologinen ominaisuus. Jos ei alun pitäenkään laittaisi sitä niin vahvaksi tavoitteeksi, ehkä erotkin sitten olisivat helpompia ja tyytymättömiä parisuhteessaolijoita olisi vähemmän.

On kuitenkin aika paljon vaadittu, että yhden ihmisen pitäisi tyydyttää sekä kaikki seksuaaliset tarpeet että olla paras ystävä ja sielunkumppani.

Jälkikäteen ajateltuna olisin saattanut hyvinkin voida olla ex-mieheni kanssa juuri avoimessa suhteessa, mutta sen avioliiton aikana moinen vaihtoehto tuskin olisi mahtunut omaan tunnemaailmaani. No jos olisikin niitä muita ongelmia, niin toki ymmärtäsi että se heijastuisi seksiin Meidän suhde on oikeasti kaikin puolin hyvä ja toimiva, paitsi seksin saralla. Alan olla aika pihalla. Niin, jos löytää jonkun joka on paras ystävä, sielunkumppani ja seksuaaliset tarpeet vastaavat omia sataprosenttisesti, niin kysymyksessä lienee täydellinen suhde?

Onko semmoista edes olemassa? Monogamia on keinotekoista, olen itsekin alkanut olemaan sitä mieltä. Harmi että kulttuurilliset normit sanelevat toisin Olen kai vanhanaikainen mutta en ymmärrä mitä on sellainen rakkaus että tekee toiselle jotain tällaista. Jos seksi on sinulle niin tärkeää, että olet valmis tällaiseen, niin ehkä et ole täysin avoimesti myöntänyt itsellesi, saatikka miehellesi, kuinka pahalta jatkuvat torjunnat ovat sinusta tuntuneet?

Seksuaalisuus on mukana fysiologisten toimintojen kautta, fyysisten ominaisuuksien kautta ja myös kulttuurin ja kasvatuksen kautta. Kumpikin sukupuoli kehittyy ja kasvaa omassa tahdissaan oman sukupuolensa edustajaksi. Jo hyvin varhain lapset mieltävät oman tyttöytensä tai poikuutensa.

Se tapahtuu, kun he huomaavat ne fysiologiset erot, joita omalla ja toisella sukupuolella on. Muut ihmiset vahvistavat näitä eroja. Ajatellaanpa lasten pukemista, leluja, kasvatusta. Tytölle rimssumekkoja ja nukkeja, pojille autoja, askeettisempi vaatetus. Poikien rajutkin leikit hyväksytään, tytöt leikkivät nätimmin ja saavat itkeä!! Murrosiän hormonimyrsky viimeistäänkin tuo esille seksuaalisuuden voiman. Siinä iässä vastakkainen sukupuoli pelottaa ja viehättää yhtä aikaa.

Kiinnostus jatkuu voimakkaana nuoruusiän ja tyyntyy vähitellen siinä vaiheessa, kun hormoonierityskin tyyntyy, mutta se ei kuitenkaan lopu niin kauan kuin ihminen elää. Seksuaalisuudessa on monta lähes tabu-asiaa. Kehitysvammaisten seksuaalisuus, vammaisten seksuaalisuus, homoseksuaalisuus ja vanhusten seksuaalisuus.

Ne ovat vaikeita asioita käsitellä, mutta ne ovat olemassa siitä huolimatta. Niihin en tässä puutu, ettei mene tämän enempää asian yli. Siitä ei pääse mihinkään, että ne voimat jylläävät, vaikka puolisoa ei ole. Oma ruumis toimii niin kuin miehen ja naisen ruumiin pitääkin toimia, ja se on koko ajan valmis seksiin ja sitä kautta lisääntymiseen. Ihmiselle, kuten eläimillekin, sukukypsyyden ikä on lisääntymisen aikaa aivan lajin säilymisen kannalta ja sitä luonto pyrkii varmistamaan pitämällä yllä toimintoja, vaikka niille ei juuri sillä hetkellä ole käyttöä.

Kun sitä off-toimintoa ei kuitenkaan ole, on oltava on-asennossa. Seksin kanssa on kuitenkin vähän kuin tulen kanssa. Kun tulta ei sytyttele ja ruoki, se säilyy vaikka kuin kauan pienellä liekillä.

Ja jos hiilloksen peittelee hyvin, karhaisemalla saa taas tulen viriämään. Ellei ole seksiin mahdollisuutta, ei kannattaisi kovin viritellä roihuja. Paljolta välttyy, kun välttää kaikenlaisia kiihokkeita. Nykyajan erotisoituneessa maailmassa se ei ole kovin helppoa, sillä seksi tulee vastaa jopa katujen mainostolpissa. Elokuvien katsomisen välttäminen on viisasta toimintaa. Eroottisen kirjallisuuden lukemisen välttäminen on viisasta toimintaa.

Lehtien lukemisessa kannattaa olla tarkkaavainen. Ja etenkin kannattaa välttää tilanteita, joissa luonto voi saada yliotteen. Yhteiset yöpymiset, pitkät ajat kaksin kiinnostavan ihmisen kanssa, jopa aiheeseen liittyvä keskustelu voi viedä arvaamattomasti pitemmälle kuin tahtoisi.

Pukeutumiseenkin voi kiinnittää huomiota. Vaikka itse ei kokisikaan jotain napapaitaa pahaksi, saattaa sellainen olla toiselle sukupuolelle tulen turhaa lietsomista. Ja sehän ei ole oikein toista kohtaan. Jos haluaa elää niin kuin Jumalan sanan mukaan pitää, seksi on avioliiton asia. Sekään ei ole Jumalan sanan mukaan oikein. Seksin ajatteleminen ja kuvitteleminen? Sille ei aina mahda mitään. Toisaalta se on oikeinkin, se on valmistautumista tulevaan mahdolliseen seksiin puolison kanssa, mutta toisaalta sekin lietsoo sitä hiillosta.

Ajatuksille ei voi mitään, antaa siis niiden lentää, mutta ei anna pesiä. Unen aikaiset purkautumiset ovat fysiologisia tapahtumia ja ne helpottavat silloin, kun on ylikuumenemista.

Niille ei voi itse mitään ja ne ovat täysin itsestä riippumattomia ilmiöitä. Sitten pitää vielä muistaa kaksi asiaa. Seksi ei ole niin maata kaatava juttu kuin sitä kuvittelee. Ei avioliitossakaan olevat ole jatkuvasti toistensa kimpussa. Onhan se tärkeä ja yhdistävä asia, mutta sujuu se elämä ilman sitäkin.

Ja toiseksi, jos kiusauksia ja lankeemuksia tulee, niitä saa pyytää ja uskoa anteeksi. Monesti ne koetaan noloina ja hävettävina asioina, mutta eivät ne sitä ole. Ei ole ketään uskovaista, joka ei tuntisi niitä syntejä, ei siinä itse ole ainoana langennut. Jos tämä tuntuu pahalta ja rankalta, deletoikaa surutta koko viesti.

Ja jos olen kirjoittanut jotakin väärin, antakaa anteeksi ja korjatkaa minua. Jotku ihmiset ehkä kykenevät pitämään itsensä kurissa. Minä en valitettavasti kuulu niihin kurinalaisiin ihmisiin, vaan seksuaalinen viettini on aika vahva. Sen vuoksi minun on parempi välttää kahdenkeskisiä hetkiä toisen kanssa. Meille kummallekin voi olla tarkoitettu joku aviopuolisoksi. Olen kuullut sellaisen sanonnan, että olkaa uskollisia tulevalle puolisollenne.

Siihen on hyvä pyrkiä. Etelässä on niin monenlaista porukkaa että siellä on ehkä enemmän suvaitsevaisuutta kuin pohjoisemmassa. En ole saanut miehiltä juuri koskaan aitoa arvostusta. Noh, kun on tällainen halveksittu mutrunaama ollut aina niin eipä mahda mitään. Teennäistä hymyilyä inhoan ja itse en sille tielle tietenkään lähde.

Tekohymyilen puoliksi tahallani joissakin kuvissa joita itsestäni räpsin. Oon kuullu siitäkin puhuttavan, etteivät vl miehet voi niin avoimesti alkaa ketään "iskemään" kun seurusteluasiat on kuitenkin niin vakavia ja herkkiä että meininki on tosiaan vl-kulttuurissa aivan eri kuin muualla. No, mä oon nähny tuhansia pareja kulkeissani ja joku samankaltaisuus monissa näkyy olevan. Olen kyllä usein katkeruutta tuntien ajatellut ettei mitään johdatusta ole ja kaikki on sattumaa Vaikka katkeruus on syntiä, niin kyllä se on monesti lähellä Siitä täytyykin sitten tehdä parannusta, kun siihen kuoppaan tipahtelee silloin tällöin.

Kyllä se "maailmassa" olevilla nuorillakin samalla tavalla varmaan alkaa kuin uskovaisillakin. Ehkä se osa menee sitten hyvin suoraviivaisesti asiaan, mutta eipä ne suhteet sitten kestäkään pitkään.

Niin se meni, että rupesi tavoittamaan aina samojen silmien katseen, meni mihin meni. Vähän ajan perästä omatkin silmät kääntyivät aina tiettyyn suuntaan, ja ilma oikein sähköistyi, kun se joku saapui paikalle, vaikka ei vielä näköhavaintoa saanutkaan. Siitä rupesivat pikku hymyt livahtelemaan, hakeuduttiin aina tiiviimmin samaan seuraan, alettiin puhua aivan kuin toisilleen, vaikka oltiin puhuvinamme muille. Treffejä tehtiin niinkin, että sen verran suureen ääneen suunniteltiin menemisiä, että se tiettykin kuuli ja osasi tulla samoille seuduille.

Ja sitten alettiin puhua toisilleen. Ja se piti selittää niin, että katsoi toista silmiin. Ja sitten katsottiin silmiin, vaikka ei puhuttukaan mitään.

Ja sitten alettiin kulkea vieretysten, samaan tahtiin. Sitten hipaistiin toisiaan kuin vahingossa tai leikissä. Viimein kädet alkoivat hakeutua toistensa lomaan hetkeksi, sitten pidemmäksi aikaa. Sitten jo sovittiin tapaamisia suoraan toistensa kanssa ja sitten se oli menoa. Voi olla että meni luontevasti kun oltiin nuoria, mutta luulisin, että se sama varmistelu siinä taustalla oli.