Sex treffit mies erektio homo

sex treffit mies erektio homo

Eipä siitä koko hommasta oikein mitään sitten tullut. Mietin, annanko koko homman olla vai tapaanko hänet uudestaan. Päätin kuitenkin tavata ja matkustin hänen luokseen kesäviikonlopuksi muutama vko ekatapaamisen jälkeen. Ja siitähän se "opettelu" sitten lähti. Ja kolmantena yhteisenä viikonloppuna seksi alkoi toimimaan oikein tosissaan! En ole koskaan niin hyvää seksiä saanutkaan! Mutta tosiaan, vei aikansa, että tuolle tasolle tasolle päästiin.

Sellasta halujen ja mieltymysten opiskeluahan se on aika pitkälti ja joskus ne palaset vaan alkaa loksahdella paikalleen yllättäen. Muuten kuvaamani kesämies on siis lähinnä kaveri. Eli tämä on tämmöinen nykyaikainen suhde Ei velvotteita, ei oikeastaan haaveitakaan parisuhteesta.

Sen verran on ikäeroa ja mies vielä niin nuori, että miksi moista kahlitsemaan. Ja säilyy sellanen keveys väleissäkin. Siitä huolimatta, ei tarvitse kun tietyn katseen tai kosketuksen ja se on taas menoa Tsemppaisin kyllä vielä aloittajaa jatkamaan suhdetta ja seuraamaan tilannetta. Jos vaikka yrittäis vähän enemmän sitä seksiäkin harrastella niin ehkä se jännitys siitä katoaisi? Pyhitätte päivän toisillenne ja annatte mennä joka kerta kun siltä tuntuu.

Ehkä se viidennellä kierroksella jo sujuu ;. Miehen vanhentuessa potenssi yleensä fyysisistä syistä vähenee. Mieli ei vanhene niin nopeasti kuin kroppa ja haluja olisi. Sitten kuin tilaisuus tulee ja haluaisi olla suuri rakastaja, niin seksi ei toimikaan.

Kun tulee epäonnistumisia niin suorituspaineet kasvavat, näin noidankeha on valmis. Jatkossa mies pelkää taas uusia epäonnistumisia.

Näin on yleensä, jos on uusi suhde kyseessä. Miehen perusominaisuuksiin kuuluu hyväksytyksi tulemisen tarve, myös seksiasioissa. Kun mies tuntee naisen hyväksynnän vaikka seksi ei sujukaan, niin hän rentoutuu ja pääsee eroon turhasta jännittämisestä. Näin seksistä saattaa tulla parempaa. Tärkeätä on myös puhua keskenään siitä, mitä ja millaista seksiä haluaa ja myös seksiin liittyvistä ongelmista.

Niin ja tämä kaikki edellämainittu, on siis vain minun mielipiteeni ja kokemukseni. Lopeta kännissä netissä surffailu. Kyllä se seksi on tarkein ominaisuus ja sen pitää toimia koska muuten ei toimi mikään muukaan. Odottele muutama kuukausi ja kysyt miehltä mitä se seksissä haluaa ja kerrot mitä sinä haluat ja yritä ssada miheltä jännitys pois jos on liikaa paineita tai muuten ujo joka ei vielä osaa olla naisen kanssa rennosti sängyssä.

Tuohon seksiin on moniakin syitä kun ei onnistu ainakin näin keski-iällä. Suorituspaineet on iso tekijä ja itse hankin potenssilääkkeitä niin toimii kuulemma vähän liiankin hyvin. Toinen juttu on millaiset on entiset tai exät olleet. Kun on tarpeeksi voimakastahtoinen nainen joka väittää että oot seksisairas jos tarvit useammin seksiä kuin juhannuksena ja jouluna niin kestää oman aikansa että tottuu jos kumppani haluaa että vielä pitkäperjantainakin pitäis.

Seksiin tosin vielä yhden pointin että nainen on yksinkertaisesti niin löysä ettei mies tunne mitään niin lepsahtaa tykkäsi naisesta sitten jumalattomasti tai ei ollenkaan. Monesti naiset pitää tuota tykkäämättömyyttä syynä jos ei toimi mutta ei se sitä ole.

Mutta eiköhän nuo ongelmat lähde lutviutumaan kun juttelette keskenänne ja nimenomaan keskustellen eikä tiuskien. Noihin mun mainitsemiin "ongelmiin" kyllä löytyy ratkaisuja jos on tahtoa. Niin tai miehellä itsellän niin pieni,ettei tunne mitään Niinhän ne kokemattomat sanoo että synnytys pilaa naisen vehkeen Siihen jumppaan on kolme tapaa ja kaksi ensimmäistä niiistä on on mahdollisimman paljon yhdyntää synnytyksen jälkeen.

Miehille vinkiksi että voi siinä yhdynnän aikana tehdä paljonkin asioita joilla saa naiselle sellaista hyvää mihin ei välttämättä pelkällä Holmesin Jussin koolla päästä! No ei kait se pil--lu puhumala pienene. Siinä taas on yksi pornotieteen kandidaatti kertomassa kuvitelmistaan.

Sitäpä eivät naimattomat voi ymmärtää kuinka vähällä seksillä avioliitossa on pakko tulla toimeen. Nainen voisi myös itse tehdä jotain eikä vain selällään maaten odottaa muita asioita ajatellen ja hammasta purren, että mies hoitaa homman. Tai myöhemmin suhde on katkolla,jos seksi ei tyydytä molempia osapuolia. Näin se vaan menee. Koollakin on väliä Niin, ja kyllä sillä koollakin on väliä, vaikka miesten virallinen selitys ei tätä myönnä.

Jos itse on ihan intona, mutta miehellä on niin älyttömän pieni vehje, ettei kertakaikkiaan tunne sitä lainkaan, niin minkäs teet. Minulla yksi seurustelu loppui ekaan yhteiseen yöhön tällaisen oman kokemuspiirini pienimmän kanssa.

No ei sinne päinkään Ei sillä koolla todellakaan ole väliä! Elämäni parasta seksiä olen saanut mieheltä, joka ei koolla tai stondiksella päässyt kehuskelemaan.

Mutta olipahan vaan niin ihastuttavan kokonaisvaltaisesti kroppani huomioiva, ettei haitannut pätkääkään! No, tiesin tietysti kyllä että erektiovaikeudet eivät johtuneet minusta, joten ei päässyt latistamaan itsetuntoani. Parasta olisi jos halukkaat ja haluttomat kohtaisivat.

Ongelmia tulee aina kun toinen haluaa, toinen ei. Kaksi halutonta voisi olla toimiva juttu, mutta en ennusta suhteelle hyvää jos toinen on halukas toinen ei. Ei se yleensä ajan kanssakaan korjaannu, jos vaan ei kemiat toimi. Toisten kanssa toimii toisten ei. Ei sille mitään voi. Itsellä on tästä useampiakin kokemuksia.

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena. Ujoudestani johtuen ei ole ollut hirvittävän paljon kokemusta seksistä. Seurustelin tässä joku aika sitten ihan kivan tytön kanssa. Tietty seksi sitten jännitti mua hiukan. Mutta varsinainen ongelma erketion kannalta li se, että tytöllä oli koira ja se saattoi nukkua sängyssä sextailumme aikana! Yritin ehdottaa, että koira pois sängystä, mutta kuulemma ei Ei muuta kun vaihtoon!

Tai tyydytät jatkossa itse itsesi ja olette kaverisuhteessa. Valitse mitä haluat jatkolta! Me ollaan tunnnettu n. Sännättiin, sananmukaisesti, toisena yönä vällyihin Pidettiin parisen viikkoa taukoa, yhteisellä sopimuksella, nähtii kyllä lähes päivittäin, juteltiin ummet ja lammet, kahvia kulu pannukaupalla, elokuvia kilometreittäin, suukkoja, haleja ja kädestäpitämistä.

Meillä vaan tuntuu juttua olevan ja piisaavan, ne kuuluisat kemiat taitaa kohdata. Nyt viikolla päädyttiin kertaalleen kokeileen, seurauksella, et mies lähti kotiisa kerrottuaan, ettei vika oo mussa vaan? Mä jäin hölmistyneenä kahtoon perään. Haluumisesta ei oo kiinni, kumpanenkin tahtoo. Erektio on taattu, mutta aktista ei vaan tuu mitään. Suihinottaessakaan en saa miestä laukeemaan vaikka teen mitä, touhutipat kyllä tulee jo makua antamaan ja kertomaan tulevasta ja yht´äkkiä kaikki on ohi, hetkenpäästä saa uuden stondiksen ja haluu pääsätä sisään, mutta parin työnnön jälkeen samajuttu, erektio tipo tiessään.

Sormet ja kieli toimii kyllä moitteettomasti, mutta mä haluisin, et hänkin saa ja nautinto olis yhtäaikainen edes joskus. En tiedä missä mennään, en oo mikään missi, eikä musta sitä koskaan tuukkaan, muttei oo mieskään mikään mister finland. Tiedän, että hänellä on vaikea ero takanaan, pettävä ex-vaimo ja useempi vuos parisuhteesta.

Olen sanonut, että haluan jatkaa tutustumista ja seksi ei ole kaikki kaikessa, monesti riittää se et oot siinä lähellä, vakket sano sanaakaan. Nyt mä pelkään niitä kuuluisia sanoja Mä haluun enemmän, tiedän sen jo näin lyhyen ajan jälkeen, en halua enkä pysty toista siihen pakottamaan, jokaisella on oma tahtonsa, mutta Mulla kului aikaa 10 vuotta siinä työntouhuss hikipäässä touhutessa eikä se parantunu ees kymmnessä vuessa!

Kyllä on itsensäkidutus taas taivaitahipovaa, uhriksi tuntee ittensä ja vielä vähän niinku ois saanu jokakerralla selkään kun ainakin se oli henkinen selkäsauna. Jos se mies onkin homo, vaan ei tiedä sitä itsekään - vielä.

Jos ei miehellä seiso niin pitää ottaa nuorempi nainen niin johan ne ongelmat häipyy eikä tarvita mitään pillereitä. Nuorempi nainen lisää suorituspaineita, vanhat ei. Pääasia että molemmat ovat läsnä toisilleen Jos ei heti suju, niin ei hätiä mitiä. Löytöretket ovat mukavia kun henkinen puoli komppaa. Parasta olisi, että keskustelisitte molemmat siitä, että mies kävisi lääkärissä. Jos mies on sulle muuten kuin unelma, älä anna tällaisen ratkaistavissa olevan asian pilata suhdetta.

Mulle lääkäri määräsi muistaakseni viagraa, kävin Mehiläisessä niin sanotulla "miesklinikalla", jossa lääkäri kirjoitti heti kättelyssä sen vahvimman eli mg reseptin sanoen, että aloitetaan sillä vahvimmalla annoksella, että toimii varmasti.

Ja kyllä, toimi niin että seuraavan puolen vuorokauden aikana kun vähänkin kiihottui niin oli penis ojossa, mistä oli sitten välillä vähän haittaakin julkisilla paikoilla, mut nyt asia vain naurattaa meitä molempia: Mun onni oli se, että nainen oli kärsivällinen ja uskoi viisaasti, että tällainen ongelma on yleensä pään sisällä ja ratkaistavissa luottamuksella ja itsetunnolla. Käytin parin kuukauden ajan tukena potenssilääkkeitä mulle se tuli silloin melko halvaksi, sillä olen aika hoikka, ja puolikas tabletti riitti takaamaan erektion seuraavan 12 tunnin ajaksi, tai pikemminkin niin että kun tabletin otti illalla, niin aamulla ei ollut mitään ongelmia.

Sitten pikkuhiljaa kumppanin kanssa pienennettiin annosta, kunnes jätettiin pois kokonaan, ja homma on nykyään todella selvä. Toisinaan joudun yhä ottamaan pillerin, sillä kumppanini on herkkä saamaan virtsatietulehduksia, ja tavallaan syytän niistä itseäni, kun seksi ne selvästi aiheuttaa ei, meillä ei ole hygieniaongelmaa.

Tästä syystä sitä välillä ajatus karkaa seksin aikana sitten siihen mahdollisuuteen, että taas iskee kumppanille tulehdus, ja normaalistihan penis sitten siinä lerpahtaa. Mulla sildenafiili tepsii noin vartissa ottamisesta, ja vaikutus kestää noin puoli vuorokautta. Nämä on kuitenkin varmaan aika henkilökohtaisia miten lääkeaine vaikuttaa ja kuinka pitkään. Sen kuitenkin sanon, että ongelma on yleisempää kuin luullaan.

Vähän sama kuin runkkaaminen, suuri osa sen kieltää ja siitä vitsailee, vaikka lähes kaikki sitä harrastavat. Tsemppiä teille, uskon että ongelmanne on ratkaistavissa luottamuksella ja kärsivällisyydellä. Älä heitä kivaa miestä roskiin sen takia ettei se heti toimi täydellä teholla: Älä pyri suoraan suoritukseen vaan anna tilanteen johdattautua tähän.

Vaikutta kuin haluaisit hänestä vain sänkyseikkailun. Ehkä kaverikin sen tajusi ja totesi jottei maksa vaivaa??? Ko eikai siinä pitäis olla mitään epäselvää. Jos on nuoppi, ja kunnossa siitä vaan. Jos on jo iäkäs niin sillloin riittä hyvänyön suukko. Minä aina kun kumppain eli käännyyin häneen päin pitelin häntä kainalossa, ja annoin suulon ja toivotin hyväää yötä. Siinä me oltiin vähänaikaa ja käänetiin kylkeä. Aamulla minä keitin kahvit ja menin nenästä kutittamaan.

Hän tiesi, että meillä on kaikki hyvin. Huono seksi, mitä se sitten kenenkin mielestä on, pilaa parisuhteen. Seksitön suhde onnistuu vaikka muumion kanssa. Onko se sitten suhde? Hei, ainoa kaupunginosa missä en olekaan vielä spermaa luovuttanut. Ilman muuta vaihtoon moiset tuhkamunat. Laitatko sähköpostiosoitteen niin palailen asiaan, seksiä arvostavat naiset kiinnostaa aina.

Ettekö te älyä käyttää liukuvoidetta? Sehän antaa nautinnon naisellekin jos paikat ovat kuivat. Jätä heti alussa Sama kohtalo oli mulla ja vuosikausia kärsin tuosta rakkaudettomuuden tunteesta kun tuntui kyllä että se intohimokin jotenki vain puuttui siis häneltä.

Ei kyllä ollut mikään unelmien mies muutenkaan, semmonen kaljottelija. Syytti minua viekä kaiken lisäksi lopulta että kun jankutan niin siitä se johtuu. Mutta kuulinpas että aivan samoin oli käyny seuraavan naikkosen kanssa, niin että sanon vaan että kerran huono aina huono sängyssä.

Kyllähän sen jo kosketuksesta tuntee onko miehessä intohimoa vai ei. Tuon kokemuksen jälkeen meni itelläki melkein kokonaan seksihalut, alkoi ihan ahistaa ku aatteli että taas joutuis alottaan alusta sen opettamisen ja punnertamisen. Ne oli ne meän seksiaktit oikein minun työvoittoja. HUH ei ikinä enää semmosta. On oikeus jättää jos kärimys ja surkeus on vaihtoehtona.

Sä käsitit ongelman varmaan vähän väärin tässä. Ei kyse oo himojen puutteesta, vaan suorituspaineista, joihin löytyy apua. Taijat olla niitä "tuhannen mulukun Maijjooja Itelläs on torttu niin kuiva kun peduiinin sandaali ja sit miehen pitäs vielä siitä innostua ja makaat haarat levällään kun lahna. Pese se tavarasi ettei se haise kun revon syötti. Joskus nainen ei saa olla liian päällekäyvä. Mistähän se johtuu että mulla seisoo aina. Varsinki silloin kun on rento olo jossakin yksinäisellä luodolla naisen kanssa ja aurinko paistaa lämpimästi.

Siinä luonnon helmassa ne himot oikeen herää ja kalu nousee niin että murina kuuluu. Terskaki paisuu niin että näyttää kissan pään kokoiselta, sellaselta kaks sierraimiselta murikalta: Seksi on osa elämää. Ilman sitä ei voi olla suhdettakaan. Itsekin olen ollut samassa tilanteessa, ja voin neuvona sanoa, että jos seksi on sinulle tärkeää niin älä jatka suhdetta.

Itse rupesin seurustelemaan tuttavapiiriini kuuluneen ihanan miehen kanssa muutama vuosi sitten. Seksi ei oikein onnistunut ja erektio oli aika olematon, vaikka kaveri oli selvästi kiihottunut ja tulisen rakastunut.

Yhtäkkiä homma rupesi onnistumaan, ja olin kovasti tyytyväinen. Ihmettelin vain että mies ei laukea juuri koskaan, sessiot menivät sellaiseksi maratonjyystöksi minkä takia sain useita virtsatietulehduksia ja olin melkein koko ajan lääkekurilla.

Puolen vuoden kuluttua kävi ilmi, että parantunut erektio oli lääkkeillä aikaansaatu, Viagraa ja jotain muuta lääkettä. Olin aika tuohtunut ettei mies ollut kertonut minulle asiasta, mutta koska olin rakastunut niin suhde jatkui ja menimme naimisiin.

Minua alkoi kaivelemaan se, että seksi ei ollut koskaan spontaania kun aina piti ottaa lääketä ja venailla että se alkaa toimimaan. Lisäksi se, että toinen ei laukea juuri koskaan sai seksin tuntumaan jotenkin vallankäytön välineeltä, tuntui että toinen on koko ajan kontrollissa. Lisäksi tieto siitä että mies ei laukea sai omat yrityshalut hipumaan, hävettää tunnustaa että itsestä tuli sellainen, että kun olin lauennut saatoin suurin piirtein kääntää miehelle selkäni ja ruveta nukkumaan.

Tästä seurauksena oli että meidän seksielämä hiipui lähes kokonaan ja erohan siitä oli seurauksena. Suhteesta katosi läheisyys ja mies alkoi viettää öitään työhuoneesa pornoa tuijotellen. Tunsin itseni täysin epäviehättäväksi ja rupesin pikku hiljaa inhoamaan miestäni. Niinpä erosimme reilu vuosi sitten ja nyt olemme jonkinlaisia kavereita. Näin jälkiviisaana voin sanoa, että ei olisi pitänyt ryhtyä koko suhteeseen.

Olen itse todella seksuaalinen, mutta tukahdutin omaa libidoanin koska mies oli muuten niin mukava ja täydellinen. Suomalaisissa nykyfilmeissä on aina hirveä kiihko ja temput tehdään nopeassa tahdissa. Tosielämässä se ei mene näin. Tai siis jos kahdella ihmisellä on toisiinsa vain jokin seksuaalinen himo esim.

Mutta jos on oikein ihastunut tai rakastunut toiseen ,muuttuu homma paljon epävarmemmaksi. Alussa touhua jännittää ,vaikka kuinka toista haluaisi. Ei oikein vaan seiso ja kun homma alkaa nolottaan ,tahtoo itseluottamus kadota.

Tilanteeseen auttaa lähellä olo ja hyväily, koskettelu jne. Siinä kun vaan pikkuhiljaa halut kasvavat ,onnistuu se yhdyntäkin. Ja kun se onnistuu kerran ,se onnistuu aina uudestaankin.

Jos nainen antaa ymmärtää ,että hän on sexissä kaiken kokenut ja odottaa mieheltä heti jotakin huippusuoritusta ,se ei ole hyväksi miehen suorituskyvylle. Olen törmännyt itsekin joskus naisiin ,jotka kuvittelevat ,että mies aina haluaa vain sitä niin paljon ,että he asettuvat valmiiksi sängylle ja avaavat reitensä. Tällä tavalla vaan eivät kaikki miehet syty.

Tämä saattaa viedä halut ,vaikka niitä jo olisi ollutkin aiemmin. Naisenkin pitää olla aktiivisempi ja kosketella ja hyväillä miestä ja osoittaa halunsa tälle ,eikä vaan heti että pane ja nussi mua nyt.

Sellainen akti ei ole mistään kotoisin. Homojen veren luovutuskielto lopetetaan. Mä haluun myös ,että nainen nauttii.

Ihana kuunnella ,kun nainen saa orgasmeja esim. Vaikka hän ei otakkaan loppuun asti laukeamistani. Mä olisin kyllä valmis ottamaan itelleni "rakastajattaren oisko ketään halukasta? Täytyy lopuun sanoa tunnen monia naisia jotka kaipaavat sexiä,mutta heidänmiehilleen se ei oo vaan niintärkee juttu.. Nämä naiset hakevat itelleen rakstajan Nautinnontuoja, olet omasta mielestäsi taivaanlahja naisille mutta, säälin kumppaniasi.

Kaikkihan on ok jos hän on samanlainen vieraissajuoksija kuin itse olet, mutta todennäköiset tulet jätetyksi kun petoksesi paljastuu. Taidat olla niin ruma et sen miehen munakin huomaa sen eikä halua yhtyä sinuun. Ei muuta kuin paketti erektiopillereitä kehiin. Niitä saa lekurilta iha pokkaamalla. N ei pakjoa kysele ja kannattaa pyytää heti kerralla mg tabletteja. Viagran korvikkeet eli ns. JO skärsit nopeasta laakista, niin sekin vaiva helpottaa samalla kun ei tarvitse niuhottaa sen keston suhteen.

Otat alussa varovasti ensimäisen 5 minuuttia ja sitten kun herkin tunto on mennyt niin saat nussia vaikka tunnin täysillä! Ja akat vaan ulvoo! Kyllä tämä potenssipilleri on ehdottomasti vuosisadan uljain keksintö. Kalu seisoo tunnin oikein kunnolla eikä tarvitse jännittää lerpahtaako kesken. Suosittelen uusiin suhteisiin alkujännityksen poistajaksi. Ei kait se mulkkukaan tykkää katella sun peräpukamiis ja sit vielä pitäs mennä oksentamaan siihen viereiseen luukkuun joka ei ole kun yhen satiaisen kuperkeikan päässä.

Täytyy sanoa, et en saanut niin hyvää seksiä edes aviomieheltä 11 vuoden yhdessä olon jälkeen, kuin tältä mieheltä jota olen tapaillut muutamia kuukausia Toki se on mukavaa läheisyyden takia ja nautinnon, mutta en sitä mitenkään tarvitse. En ikinä ole edes pitänyt masturboinnista. Olen vain pari kertaa elämässäni hyväillyt itseäni enkä silloinkaan loppuun asti. Olen siis kihloissa onnellisesti, harrastamme seksiä noin 3 kertaa vko ja hyvää sellaista vielä, mutta en todellakaan sen takia jättäisi miestäni jos seksi olisi huonoa.

Minulle merkitsee läheisyys, sängyssä haliminen ja pusiminen paljon enemmän. Se että voin käpertyä hänen kainaloon ja nukahtaa siihen. Se tunne kun suurin rakkaus ottaa syliin ja rutistaa oikeen kunnolla samalla kun suutelee on mitä parhain.

Eli henkinen tyydytys on minulle tärkein. Seksistä saatu orgasmi jää merkityksessä aika taakse minun mittapuullani mitä suhteesta haluan: Olet siis jonkinlainen puoliaseksuaali, joka ei silti inhoa seksiä, varmaan hyvä juttu sulle ja sun miehelle.

Monilla naisilla kuitenkin seksuaalinen tyydytys on tärkeä asia elämässä, heillä on erilainen fysiikka tai hormonitoiminta kuin sinulla. Seksin tarve on ihmiseen ohjelmoitu, ja se, että sinua ei seksi kiinnosta ei ole sinun itsesi päätös vaan ominaisuus siinä kuin silmien väri.

Ei ole kyse huonommuudesta tai paremmuudesta, vaan pariskunnan yhteensopivuudesta. Toisaalta jos et ole ikinä ollut seksin puutteessa, niin et käsitä mitä se voi tehdä parisuhteelle. Etkä tiedä, miltä tuntuu asua ihmisen kanssa, jonka et voi tuntea pitävän sinua haluttavana ja seksikkäänä.

Mietihän, jos sinä seurustelisit miehen kanssa, joka ei haluaisi pusutella, vaan saisi seksuaalisen tyydytyksen esimerkiksi piiskaamisesta.

Eli tarpeenne eivät kohtaisi. Myös aseksuaali tai impotentti voi inhota kaikkea fyysistä läheisyttää, koska se tuo hänelle mieleen seksin, ja työntää toisen pois luotaan ja kääntää selän. Sellaisen ihmisen kanssa eläminen, jonka kanssa ei saa koskaan täyttää omia tarpeitaan on erittäin vahingoittavaa, koska siinä vähitellen kadottaa itsensä.

Sellainen suhde kannattaa lopettaa alkuunsa, kun lopettaminen on vielä helppoa. Minulle henkilökohtaisesti ei sovi myöskään sellainen suhde, jossa täytetään kummankin tarpeita vuorotellen, vaan kaipaan yhteistä meininkiä. Moi, ei se aina ole miehestä kiinni jos ei seiso kunnolla, itselläkin on ollut sama ongelma.

Vasta nyt 50 löysin Jumbo V, valmisteen ja näin kovana ei jortikka ole ollut koskaan ennen ja naisista se on tosi hyvä. Valmisteen saa netistä googlaamalla. Jotkin miehet syyttää naista jos ei seiso itsellä, todella raukkamaista. Sellanen mies saa mennäkkin jos ei ymmärrä, et itsellä on ongelmia, eikä vaihtamalla parane. Vai ihan kolme kertaa: Joka tapauksessa se on miehen ja hänen kroppansa välinen juttu, että peli toimii silloin kun pitää, hänen itsensä pitää miettiä missä se vika on, jos ei ole ymmärrystä niin sitten vaan lääkäriin niin ammatti-ihminen selvittää missä vika on.

Itsellä oli kanssa naistenkanssa ekoilla kerroilla pieniä seisokki-ongelmia, mutta siitä se sitten ajankanssa on parantunut, kun en vaan alkanut panikoida ja etsiä mitään vikaa väkisin, koska tiesin että mitään vikaa ei ole. En jaksanut lukea edes koko ketjua mutta tämä nyt on ainakin järkevä vastaus, luultavasti ainoa.

Seksi on herkkä alue, jossa pettymyksiä helposti ruokitaan vuorotellen. Paljon auttaa keskustelu toiveista ja mieltymyksistä ja tietysti itse harjoitus. Pari vuotta yritin tapailla miestä jolla ei onnistunut seksi.. Huono laatuista seuraa kaikinpuolin lopun viimeks. Oli ihan hyvännäköinen urheilullinen mies.. Hyväkin panomies on huono jos nainen makaa kuin lahna, eikä kerro miehelle mikä tuntuu hyvälle.

Kukaan ei ole selvännäkijä ja jos neiti aasta tuntuu joku juttu hyvälle niin se sama juttu ei välttämättä tunnu hyvälle neiti Beestä. Tähän samaan asiaan liittyvä ongelma on varmaan ollut minullakin. Tapailin miestä muutaman kuukauden ajan ja seksi ei vaan sujunut. Hänellä on paljon työstressiä ja on myöntänyt myös, että on suorituspaineita. Suhde sujui muuten hyvin, mutta tuo asia vaikutti tietysti moneen muuhunkin asiaan.

Luulen, että suhde päättyikin juuri siitä syystä, että mies ei pystynyt puhumaan minulle asiasta. Olisko jollakulla jotakin vinkkejä, miten tuollaisessa tilanteessa saisi miehen puhumaan asiasta? Saa nähdä toteutuuko koskaan? No joo, onhan sitä muutaman kerran tullut mietittyä, ihan vain koska "kaikkea pitää kokeilla".

Mutta olen melko varma kuitenkin, että jos tilaisuus tulisi, niin jättäisin kuitenkin väliin. Ois kiva olla lökärit, hupparit ja skedetossut jalassa ja runkkailla toisiamme: Juu, fantasiani olisi saada kalua sisääni mutta romanttisessa mielessä en voisi kuvitellakaan olevani miehen kanssa. Ei taida Suomesta löytyä upeaa, rintavaa ja isokaluista kaunotarta. Uneksin, että tuollainen naisi minua. Olis kiva vaikka kokeilla yhteisrunkkua..

Seksin puutteessa tulee mieleen myös kullifantasioita. Jos ei saa omalle kullilleen mitään kivaa, tekisi mieli antaa kullin käsittelyä jollekin toiselle. Olen ajatellut antaa jollekkin imettäväksi kyrpääni. Omaan kookkaan kalun ja jos olen oikein ymmärtänyt on se haluttua tavaraa h ja bi piireissä. Miksi sitä pihisin jos tuo jollekkin on jumalainen fantasia saada imeä isoa, käy itselleni, kun antaa saa jotain itsekkin ;D.

Oon kiimanen 41v kundi. Ensi rupeat tykkäämään munasta, sitten kaipaat miehen hellää kosketusta, seuraavaksi ihastut ja lopulta huomaatkin seurustelevasi kundin kanssa. Eikä siinä oo mitään tuomittavaa!! Miestenvälinen toiminta on yleisempää Miehillä kuin naisilla, siitä ei vaan puhuta!!

Miesten homoseksuaalinen käyttäytyminen on yleisempää kuin naisilla vastaava naistenvälinen!! Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena. Miesvartalo on omalla tavallaan seksikäs ja visuaalisesti kaunis.

Voisi olla hauskaa veljellisesti runkata yhdessä jossain miesporukassa. Nähdä muiden miesten vehkeet juhlakunnossa ja antaa heidän nähdä omani.

Sellaista yhteistä kiireetöntä fyysistä nautiskelua pienessä ryhmässä, ennalta tuntemattomien ihmisten kanssa joita ei välttämättä tarvitse myöhemmin tavata. En ole koskaan kokeillut, mutta voisin kuvitella kokeilevani jossain vapaamielisellä nakurannalla tai muussa sopivassa paikassa.

Selkeä raja menee kuitenkin mielestäni henkisessä puolessa. Ajatus eroottisesta kahdenkeskisestä henkisestä yhteydestä toiseen mieheen tuntuu jotenkin täysin vieraalta Jännitteen syntyminen vaatii mielestäni sen, että mukana kuviossa on naisen luonteella varustettu nainen. Naisen antaisin mieluusti vetää itseäni vaikka sträppärillä perseeseen.

Yes, olen aina pitänyt myös miesten vartaloita, pakroita ja peniksiä esteettisinä, mutta seksuaalista kiinnostusta miehiin on heräillyt vasta iän karttuessa, mutta puhtaasti friend-sex pohjalta, ei seurustelumielessä kuten naisten kanssa.

Naiset ovat jatkuvasti mielessä ja visuaalisen huomion kohteina, mutta aika ajoin alkanut myös miesten siluetit, pakarat ja etumukset kiinostaa. Fiiliksestä ja kiiman asteesta riippuen melkein kaikki seksiskenariot käyvät mielessä, toisen hidas masturbointi, imemeinen, nuoleminen, nänniensä imemimen iän myötä tulevat herkemmiksi , anuksen liukakrilla hyväily, sileiden pakaroidensa tai reisiensä välissä liukkarilla työntely, sekä kuumaan ja kiimaiseen peppuunsa pyöreiden pakaroiden välistä painautuminen.

Toisinaan kiimattaa myös ajatus vastaavan saamisesta, ajatus siitä miltä maltilisen kokoinen kuuma penis tuntuisi rauhallisesti peppuun painautuessa. Fantasiassa 'kohteena' olisi nuorehko siisti seksuaalisesti bi-utelias mies ja luonnostaan liki karvaton, solakka mutta materiaalia', mies pyöreillä pakaroilla ja sileäksi ajettuna papusta kalun vartta myöten.

Myös naisten asut kiihottaa ideana toisen yllä tai toisinaan istensä yllä. Olen masturboidessa aina toisinaan hyväillyt anukseni seutua, joka tuntuu hyvin nautinnolliselta ja sittemmin joskus kokeillut 'eri juttuja' työntää liukkarilla anukseen.

Kun ensi kertaa ajelin sileäksi pepusta kalun varteen, niin se oli eri nautinnollinen fiilis. Pepun tarjoamat nautinnot ovat yhä enempi mielessä mukana. Eturauhasta hoitaessaan saa boonuksena nautintoa ;-.

Fantasiana on myös sitoa täläinen musta kullimies X-asentoon ja alkaa hieromaan öljyisin käsin tuota vartaloa ja kullia Muutamat niin kehnosti, että shoppaus oikein loistaa. Olen myöskin miettinyt monesti seksin harrastamiseen toisen miehen kanssa, kaikkea pitäisi kokeilla kun vielä voi. Toisaalta kimppa jossa olisi myös nainen mukana voisi olla se kaikkein kiihottavia tilanne. Miehen kanssa voisin kokeilla kaikkea, jos täältä 06 alueelta löytyisi pari joka haluaisi urheilullisen 40v miehen mukaan kimppaan niin ilmoitelkaa.

Meillä vaimon kanssa ajatukset juuri tuohon suuntaan, että kimpassa kokeiltais kaikki kaikkea. Halut olis myös kokeilla ensin vaikka imuja ja runkkuja miehen kanssa, sit vaimo mukaan. Kuulemma olis kiihottava ajatus katsoa. Juuri näin, siitä suuhoito puolesta se varmaan olisi helpointa aloittaa. Itse en osaa päättää olisinko mieluummin antavana vai ottavana osapuolena mieluummin, mielellään molempia. Nainen seuraamassa vierestä kuulostaa todella kiinnostavalta. En itsekään tiennyt että toinen mies voisi kiinnostaa.

Vaan just sattu mökillä sellanen tilanne, että sukulaispoika no täysikäinen kuitenni ajoi nurmea. Oli iltapäivää kohti lämpenevä päivä joten paita lähti häneltä pois.

Pian oli nurmi leikattu ja pojan kanssa lösähdettiin tuoleille huilalemaan. Enpä voi väittää etteikö näkö ollut jokseenkin puoleensa vetävä. Sellainen nuori vaalea urheilijapoika nurmesta kostuneissa kumisaappaissaan, sortseissaan polvet paljaana, ilman paitaa, auringossa.

Haisi siinä leikattu nurmikin. Että sellaista tänä viikonloppuna. Mutta katselin, nautin auringon nostattamista tuoksuista ja helpotin itseni seuraavana aamuna. Mulla oli ihan sama, ja päätin kokeilla, menin sisään Runkkupaikat.

Se sit tapahtui, ja hän pani vehkeen pyllyyn, mutta ei se ihan ok ollut, luulen että hänellä oli liian pitkä, se jotenkin "pohjas" Itse kävin kokeilemassa tallinnassa sauna69 -paikassa miltä tuntui, kun toinen jätkä panee. Lähinnä etten jää kiinni. Tuntui ihan törkeen hyvälle. Ehkä teen toistekin, oon kai bi tai en tiiä.

Mansen sex shop tampere etsitään gay seksiseuraa

mansen sex shop tampere etsitään gay seksiseuraa

Vídeos vaginas peludas sasha grey roxy raye pirno casting español webcams sexo gratis video porno cratis porno eyaculacion femenina videos sexo vidios de lesbianas tetonas películas pornográficas gratis spanish porn amateur xxx peliculas porno hentai 3d tias buenas desnudas zorras lesbianas follando porn video porno brutales lesbianas follandose al fontanero follando julie cash maduras foyando porno chicas jovenes video porno transex porno lesbianas vídeos de porno bisex follar en la playa paginas porno negra follando chicas masturvandose abuelas follando con mujeres porno castellano despedida de lesbianas maduras guarras gratis diario mamando pollas lesbianas porn hd porn porno maduras videos de gordas follando vidios porno amaters maduras con 18 vids sexo fuerte porno gratis lisa ann hd viejas videos videos de maduras amater madura caliente lesbianas party mujeres corriendose follando porno español gratis tetona mujeres muy zorras mujer eyaculando videos ver videos porno gratis xxx pies xxx chicas con maduras poprno milfs porno.

cumlouder español cams sexo transexual tube hd follando sexo cam porno de gordas naturales videos gratis porno porno striptease porno hentai porno duro peliculas sexo gratis porno espqñol arabes xxx rubias peliculas porno porno porno folladas lesbianas latinas follada xexo gratis sexo por webcam sex free pono gratis chicos guapos follando con madres madre despedida de sexo brandy aniston follar playa paginas porno masturbaciones el amor porno lesbianas putas rubias maduras coños muy putas maduras para mujeres haciendo sexo negras maduras videos phorno gratis fotos gordas ver videos de parejas videos lesvianas melanie monroe video de madurasxxx porno de putas gordas follando con porno españoles porno x videos porno grates rubias18 universitarias calientes gratis videos potno videos xxx madura se folla a tope madura cumlowder videos gratis videos gratis negrasfollando actrices porno maduras espanolas porno travestis porno gratis pornografia nenas calientes jynx maze anal gratis viejas follan rubia xxx glory hole porn videos de lesvianas cosplay babes sexo gratis en español hd gorditas porno videos porbo gratis nacho vidal anal japonesas xxx español abuelas franceska jaime videos porno coumlouder tetas grandes maduras como follan superpollas porno maduras como chupar tetas muy guarras putasxxx porn porno travesti pelis porno en castellano maduras folladoras video porno en cordoba videos putas cachondas gratis paginas porno anal lesbianas haciendo el culo porn tube cumloader español actrices porno gratis videos porno clasic desvirgacion anal hd abuelas follar follando viejos follando suegras orientales follando sexo culos negras x españoles sexos gratis asiaticas maduras españolas tetona follando morenas porno espqñol arabes follar porno nuria porno trios amateurs petardas tube cumloader español videos hombres desnudos vidios porno trio con mama bailey jay videos de lesbianas teniendo sexo con enanas porno gratis sexo duro putas tetonas porno de mujeres jovenes videos pornos grstis follandose travestis peliculas porno tran videos porno pollas negras porno asiaticos maduras tias con maduros videos de porno los mejores vídeos porno chicas buenas desnudas poprno mujeres videos teens hd videos gratis peluda follando con enanos eva angelina hentai porno casting pornos lesbianas muy peludas follando sexso xxx pajas tube osos vidios de viejos follando en accion videos pornoxx tias buenas videos follando follando cumloder videos negras porno españolas porno gratis en coños preciosos videoporno mujeres chicas amateur putas gratis porno lesbicas porno tetas grande trios hd embarazada porno sexo tube hd sexo asiatico sexo grati tori black porn videos xx porno castellano doble penetracion anal embarazada follando anal porno españoles follando lista actrices porno travesti masaje xxx hentai vidios porno putas porno de follar abuelas gratis en español madura española videos culonas videos gratis follando gorditas porno gratis polla por el mejor video morena follando videos de videos de maduras sexo anal tube videos de mujeres corriendose lesvianas desnudas porno gratis porno gratis xxx videos de putas videos interracial latinas culonas negras videos folladas porno gratis de maduras jinx maze porno porno gratis pelicula porno web cam porno bisexuales mujer eyaculando videos bukkake peliculas pornos gratis gente haciendo pajas con maduras x sexo tube penes de tetonas manga porno xxx gorditas porno de madurasxxx porno en español en español porn hentai tetonas folladas videos videos transexuales follar con monjas rubios desnudos tetonas cams sexo con mujeres muy guarras maduritas pprno gratis vudeos xxx videosporno escenas porno videos gratis de xxx negras calientes follar por torbe vídeos eróticos peliculas porno lisa ann morenas videos porno xxx viejos free videos xxx peludas maricones follando negro videos xxx videos porno super mamada video amateur videos porno cumlouder maduritas.

con embarazadas lesbianas sasha grey ver videos de solteras videos porno desvirgacion anal sexo cumloader español gratuito chicos follando mucho porno viejas porno gratis maduras mangas hentai video xxx gratis maduritas folladoras peliculas porno enfermeras calientes videos porno amas de masajes porno squirting follando mujeres desnudas prno español mujeres tetonas porno gratis orgia lesbianas amateur enanos follando xxx partyhardcore enfermeras lesbianas peliculas maduras porns porno jovenes videos porno trios gratis xxx video xxx películas porno strapon videos porno en hd mujeres cachondas gratis pilladas desnudas lesbianas viejas viejos tias con jovenes masajes eróticos peliculas gratis abuela xxx xxx chicas desnudad hd nacho vidal masturbandose videos xxx coñitos calientes vídeos porno milf porn descargar vídeos de putas gratis es.